top of page
Personal Blog


Helmikuun terveisiä
Kesä on alkanut! Thaimaan meteorologinen laitos ilmoitti, että Thaimaan kesä alkoi sunnuntaina 22.2. Lämpötilojen odotetaan pysyttelevän päiväsaikaan +34-41 asteen välissä. Yöllä lämpötilat laskevat vielä alle +30 asteen, mutta viileämmät tuulet ovat nyt väistyneet. Yleensä huhtikuu on kuumin kuukausi. Kuuma aika verottaa jaksamista, ilmastointilaitteet pidetään päällä, jotta saadaan pidettyä yllä työtehoa. Myös Bangkokin ilmanlaatu puhututtaa julkisuudessa, kun tämä noin 11
Kirsi Lehtimäki
Mar 282 min read


Tammikuun kuulumisia
Vuodenvaihteen touhuissa varsinainen joulukuun uutiskirje jäi kirjoittamatta, joten otetaan nyt samalla katsaus viime vuoteen ja kurkistus tähän alkaneeseen vuoteen. Tammikuussa tuli täyteen puoli vuotta tätä uusinta työkautta. Paluu on sujunut hienosti, ja arki on lähtenyt pyörimään mukavasti. Tutustumisvaihe on hyvässä vaiheessa PathumThanin seurakunnassa, ja Lidian koulu sujuu rutiinilla. Ainoastaan ikävä vanhempia lapsia vaivaa, ja olemmekin kiitollisia, että saimme viet
Kirsi Lehtimäki
Feb 44 min read


Lokakuun 2025 kuulumiskirje
Thaimaassa on siirrytty virallisesti uuteen vuodenaikaan, eli talveen. Tämä tarkoittaa Bangkokissa sitä, että sateet ovat vähentyneet pieniksi ripotteluiksi silloin tällöin, ja päivälämpötilatkin saattavat jossain vaiheessa pudota alle +30 asteen. Mutta palelemaan tuskin meillä pääsee :-) Suomen "talviaikaan" siirtyminen ja kellojen siirtyminen sai myös meidän aikaeron Suomeen vaihtumaan viiteen tuntiin. Lokakuu on ollut vauhdikas kuukausi, johon on sisältynyt matkoja ja tapa
Kirsi Lehtimäki
Nov 2, 20254 min read
bottom of page

